Miksi opiskelen suomea?

5. únor 2015 | 15.00 |
› 

Ensimmäinen artikkelini suomeksi. Toivon, että teksti on ymmärrettävä.

Miksi opiskelen suomea?

Ihmiset kysyvät sitä minulta aika usein. Syitä on enemmän, joten päätin kirjoittaa ne, jotta minun ei tarvitsisi toistaa sitä yhä uudelleen.

1) Suomi on upea kieli, kaunis ja mielenkiintoinen.

1a) Suomen kieli näyttää eurooppalaiselta (esimerkiksi se käyttää latinalaiset aakkoset), mutta se on samaan aikaan ihan erilainen kuin kaikki kielet, joita tunnen.

1b) Voin kuunnella sitä koko ajan, suomi kuulostaa niin kauniilta! Myös Tolkien oli samaa mieltä.

2) Kalevala on upea kirja, haluan lukea sen myös suomeksi.

(Olen lukenut sen jo kolme kertaa, mutta vain tšekiksi.)

3) Tämä kirja vaikutti minuun paljon. Míla Myslíková oli kuuluisa tšekkiläinen näyttelija (valitettavasti kuoli vuonna 2005), joka matkusti Suomeen monta kertaa. Sen jälkeen hän kirjoitti matkakertomuksen, jossa hän kuvasi Suomen sillä tavalla, että kaikki lukijat rakastuivat tähän maahan. Minä en ole poikkeus.

4) Koko maailma puhuu englantia, mutta minä haluan puhua "harvinaisia" kieliä (saamen kieli on myös houkutteleva) + yleisesti pidän kielien opiskelemisesta.

5) Olen ollut Suomessa vain kaksi kertaa, mutta molemmat matkat ovat olleet loistavia!

6) Oletteko koskaan nähnyt, miltä suomalainen näyttää silloin, kun hän saa tietää, että joku ulkomaalainen (ei maahanmuuttaja) opiskelee suomea? Se aina tuntuu hyvältä :-)

7) Voin sanoa kotona perkele eikä kukaan ymmärrä

8) Meillä on yliopistossa hienot suomen opettajat ja myös luokkakaverini ovat ystävällisiä. Siksi haluan opiskella suomea vielä kauan tulevaisuudessa (ainakin maisteriksi).

9) No joo, musiikki on myös tärkeä syy. Haloo Helsinki!, Happoradio, Korpiklaani, Jenni Vartiainen, Chisu jne. - haluan tietää, mistä he laulavat.

10) Vuonna 2011 opiskelin viisi kuukautta Ranskassa. Kaikki tunnistivat heti, että en ole ranskalainen. Suomessa se on erilaista. Jos riittää sanoa vain hei-kiitos-hei hei (se on yleinen keskusteluni kaupoissa), ei kukaan tietää, että olen syntynyt muussa maassa. Sekin tuntuu hyvältä :-)

Zpět na hlavní stranu blogu

Hodnocení

1 · 2 · 3 · 4 · 5
známka: 1 (1x)
známkování jako ve škole: 1 = nejlepší, 5 = nejhorší

Komentáře

RE: Miksi opiskelen suomea? tomas 06. 02. 2015 - 08:09
RE(2x): Miksi opiskelen suomea? cayenne 06. 02. 2015 - 08:36